Sivut

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Eilinen päivä vierähti Suomi-Kuuba-seuran infotilaisuudessa. Saimme tietoa tulevasta solidaarisuusprikaatimatkastamme ja tutustuimme muihin Suomesta sinne lähtijöihin.Mukava joukko meitä on lähdössä. Paljon tuli valmisteltavaa ennen marraskuun lopussa koittavaa lähtöpäivää.


Saimme kuulla Kuuban suurlähettilästä, joka kävi tervehtimässä meitä sekä Suomessa asuvaa kuubalaista Martaa, joka puolestaan kertoi kuubalaisten arkipäivästä. Saimme myös hyviä ohjeita aiemmin olleilta siitä, mitä pakata mukaan. Lisäksi meille lähtijöille tuli tehtäväksi valmistella etukäteen Suomesta kertova näyttely ja illanvietto-ohjelmaa, jotka sitten esitämme siellä kuubalaisille ja muista maista tulleille osanottajille. Ainakin Ruotsista, Tanskasta, Briteistä ja Irlannista on tulossa väkeä samalle leirille. Edessä on siis kolme viikkoa, jolloin sekä työskentelemme maataloustöissä, että tutustumme Kuubaan ja kuubalaisiin. Tuon leirin jälkeen jäämme sinne vielä itseksemme tutustumaan lisää Santiago de Cubaan ja Havannaan kymmeneksi päiväksi. Sitten juuri vuodenvaihteessa paluu Suomen pakkasiin.


Tänään aloitinkin koota materiaalia tuota näyttelyä varten ottamalla yhteyttä avantouimareihin, Eukonkannon ja saunomisen kisojen järjestäjiin kysellen kuvamateriaalia tapahtumista. Eikös nämä kuvaa suomalaisuutta jollain tapaa?

Esko puolestaan kokoilee pieniä lahjatavaroita, joita voimme sitten jättää tutustumiskohteisiimme Kuubassa, koteihin, kouluihin, kehitysyhteistyöprojekteihin yms. kiitokseksi kun ottavat meidät vastaan.


Paljon ei valmisteluihin aikaa jää, koska välissä on Goan matka, jonne lähtö on keskiviikkona. Ihanaa päästä lämpimään!
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti