Sivut

lauantai 12. joulukuuta 2009

Terkkuja Brigada Nordigalta

Prikaatia Kuubasssa takana jo kaksi viikkoa. Tuo osuus on sisaltanyt tyota aamupaivisin, luentoja ja kulttuuriaktiviteetteja iltapaivisin ja iltaisin. Tyossa ollaan oltu mm. taimitarhalla rikkaruohoja kitkemassa ja taimien istutuspusseja tayttamassa. Tyo sinansa ei ole ollut raskasta, mutta kuumuus on tehnyt siita tietynlaisen koettelemuksen, vaikkakin se on ajoitettu aamupaiviin. Paivat ovat olleet lampomia, n. 30 astesia, yot seka lampimia etta kosteita.
Havannassa ollaan paasty kaymaan kiertoajelulla seka omin pain kiertelemaan. Eilen illalla olimme katsomassa nykytanssin esitysta Kansallisbaletissa.

Melkoinen elamys tama leiri on. Osallistujia meidan 11 suomalaisen lisaksi on Ruotsista, Norjasta, Briteista, Irlannista, Saksasta, Espanjasta, Irlannista ja Kolumbiasta. Kielista enkkua ja ruotsia on olut pakko harjoittaa ja muutama sana espanjaakin on tarttunut. Salsaa on saatu opetella ja harjoitella lahes paivittain.
Leirilla on heratys klo 6, jotta ehditaan tehda toita ennen keskipaivan helletta.
Aamuheratyksena soi kaiuttimista kaksi laulua: Sara Conzalesin Giron la victoria ja tietysti Quantanamera.
Ne ovat kuultavissa:

http//www.youtube.com/watch?v=cfQ8Q0Z-cDo

http//www.youtube.com/watch?v=1GTbqevebZo&feature=mfu_in_order&list=UL

Huomenna lahdemme neljan paivan maakuntarekelle Cienfuegosin provinssiin etelaiseen Kuubaan. Siella paasemme tuttustumaan mm. terveyskeskukseen ja peruskouluun. Havannan tutustumiskohteet kun ovat ollet lahinna yliopistoja.
Viikon paasta leiri loppuu ja suuntaamme Eskon kanssa omin pain lopuksi 10 paivaksi tutustumismatkalle ensin Santiago de Cubaan ja sitten Havannaan.

Ruokaa on saatu runsaasti , riisia, papuja, possun- ja kananlihaa. Ja tuoreita helmia joka aterialla. Banaania, papaijaa ja quavaa seka sitrushedelmia. Vatsataudilta on saastytty toistaiseksi.

Nettiyhteys taalla on hidas, joten paljoa ei ehdi kirjoitella. Tosin ohjelmaakin on koko ajan ollut niin paljon, ettei ole ehtinyt tulla yrittamaankaan.