perjantai 30. huhtikuuta 2010
HYVÁÁ VAPPUA !!!!
Sagrada Familia
Se on Antoni Gaudin tunnetuin teos, vaikkei hán aloittanut sen rakentamista, eiká vielákáán valmis. Gaudihan kuoli 1926. Nyt kirkon arvellaan valmistuvan joskus vuoden 2020 vaiheilla. Rakennustyót ovat káynnissá koko ajan.
Tuo vasemmalla ole kuva on kuvattu postikortista, koska rakennus on niin valtava, ettei siitá saa kameralla milláán kuvaa kuin osittain.
Támá Josep Maria Supirachin kásialaa
oleva, Kristuksen kársimystá kuvaava
syntymáá ja on táynná pieniá yksityiskohtia. Kuvien ja koristeiden katsomiseen olisi tarvittu hyváá kiikaria.
Kirkkoon tulee kaikkiaan 18 tornia. Sataan metriin kohoavat 12 apostolille, 4 evangelistalle ja Neitsyt Marialle omistetut tornit ja 170 metrisen páátorni omistetaan Kristukselle sitten joskus ´
Sisállá oli juuri meneilláán lattian laitto, joten páásimme vain reunoilta kurkistelemaan. Gaudin suunnittelemat pylváát kuvaavat puita, joiden lomasta ylhááltá aurinko pilkistelee.
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
La Bogueria -kauppahalli
kutsumanimeltáán La Bogueria kauppahalli.
Vuokraemántámme laatiman oppaan mukaan sieltá kannattaa hankkia kaikki tuore-elintarvikket. Niin tekevát paikallisetkin.
Meillehán tuo tieto on olleellinen, sillá etupáássá teemme ruokamme itse. Jotta talous pysyisi jotenkuten pystyssá on ravintolaruokailut syytá játtáá poekkeustapauksiksi. Táállá ainakin hinnat ovat ravintoloissa Suomen tasoa. Eiká ruuan hinta kaupasta ostettunakaan mielestáni juurikaan poikkea siitá.
Tuo kauppahalli oli todella mahtava herkkukeidas. Hinnatkin putosivat kun osasimme saamiemme ohjeiden mukaan menná peremmálle. Etualalla myyvát turisteille kovemmalla hinnalla, paikalliset ostavat peremmállá olevista kojuista.
Táállá oli kaikkea: lihaa, kalaa, hedelmiá tuoreina ja kuivattuina, suklaata, juustoja, makkaraa jne., jopa sienille oli omat kojunsa.
Kalat ja lihat játin nyt kuvaamatta, kuvasinhan niitá jo Ateenassa. Samanlaisia kummallisuuksia táállá kuin siellákin. Paitsi nuo hellyttávát possut. Kenenkáhán pataan ne joutuvat?
Nuo myyntitiskit olivat niin kauniisti laitettuja, ettá ne oli pakko ikuistaa táhán. Me ostimme tuolta salaattia, sipulia, appelsiineja, juustoa, mansikoita ym. mistá nyt sitten táállá asunnolla nautiskelemme.
Klikkailkaa noita kuvia suuremmaksi niin taatusti tulee vesi kielelle!
Passieg de Gràcian seutu
Eilen kavelimme sen ensin paivállá kertaalleen ja sitten oli vielá pakko tulla uudelleen illan hámártyessá katsomaan náitá taloja. Talot rakennettu 1900-luvun alussa ja on sitá silloin ollut kaupunkilaisilla ihmettelemistá niissá, kuten on nykyáánkin.
Tuo ensimmáisessá kuvassa iltavalaistuksessa kuvattu talo on Antoni Tapesin sáátión rakennus, joka on saanut katolleen A. Tapesin 1991 tekemán Pilvi ja tuoli-teoksen.
Katu on kilometrin mittainen bulevardi, jonka varrella sijaitsevat kalleimmat design-liikkeet, hotellit ja kahvilat, seká náyttávimmát rakennukset. Katuvalaisimetkin olivat upeat.
Kaikkia noita rakennuksia ei ole eritelty, mutta támá Amatller-talo mainitaan kaikissa opaskirjoissa Gaudin talojen lisáksi. Se on myós kuulunun modernistin, Josep Puic i Cadafalcin katalonialaiselle suklaatehtailija Amatllerille suunnittelema ja sijaitsee ihan Gaudin Batllò-talon vieressá. Gaudin rakennuksista teen ihan oman juttunsa, kunhan kerkián. Ne ovat niin erikoisia....
ja pitihán tánne liittáá tuo Kolumbuksen muistomerkkikin tuolta satamasta, Ramblaksen alkupáástá, kun se tipahti pois tuolta aiemmasta jutusta. Tállá vieraalla koneella tyóskentely on váhán hankalaa.
Arkielamaa Calle Milansilla
maanantai 26. huhtikuuta 2010
30 vuotta!!
BARCELONA
Barcelonaan, Katalonian paakaupunkiin, matkattiin lauantai aamuna Fankfurtin kautta. Asuntomme on aivan kaupungin keskustassa, ns. goottilaisessa kaupungin osassa. Kavelymatkan paassa kaikesta. Ensimmaiseksi suunnattiin kauppaan ja sitten parvekkeelle maistamaan espanjalaista punaviinia. Hyvaa!
Asunnossa meilla on makuuhuone +yhdistetty olohuone-keittio. Nettiyhteytta vain ei saatu toimimaan vaikka kuinka yritimme. Sitten soitimme jo Cristinan, asunnon omistajan apuun. Hanen koneensa yhdisti langattomaan verkkoon,mutta meidan ei. Cristina sitten antoikin oman lapparinsa meille lainaan taalla olo ajaksemme, joten voidaan kuitenkin kirjoittaa tata matkapaivakirjaa. Mutta eihan Espanjassa ole nappaimistossa tiettyja kirjaimia. joten nyt sitten taas puuttuu "pilkut" a ja o kirjainten paalta.
Eilen kaytiin kavelemassa tuossa 200metrin paassa olevalla satama-alueella ja tietysti kuljettiin ensimmaisen kerran kuulu Ramlas lavitse.
Tama keskusta on taynna naita valtavan upeita taloja, eika me viela olla ehditty etsia niita kuuluisia Gaudin rakennuksia. Miten upeita ne sitten mahtavat ollakaan?
Ralmlaksella oli erilaisia esiintyjia, patsaita esittavia ja tietysti - jalkapallomaassa kun ollaan- pallotaitureita.
Tuonne Ramlakselle mennaan viela uudestaan.
Sina aikana oli merelta noussut tuollainen sankka sumu satama-alueelle ja se nakyi kiirivan kohti kaupunkia. Erikoinen naky.
Kukkulalla oli Montjuicin linna 1700 luvulta, jota ymparoivat muurit, joissa oli naita hauskoja pikku torneja.
No, paluumatkalla oli sitten kamera toimintakunnossa ja saimme naita komeita kuvia satamasta ja kaupungin rannasta.
Tuossa kuvassa nakyva puistokatu on Ramblas, ja korkea patsas sen alussa Kolumbuksen patsas.
Barcelonassa loytyvat nain upeat uimarannat aivan kaupungin keskustasta. Ensimmaiset "hullut" siella jo olivat uimassakin - varmasti turisteja.
Saa taalla on ollut lampoisempaa kuin odotimme, paivisin on ollut 23-25 asteen valilla noiden mittareiden mukaan, mita on tuolla kaupungilla nakynyt. Illalla sitten viela viilenee yota kohden niin, etta pitaa laittaa pitkahihaista paalle.