Sivut

lauantai 4. syyskuuta 2010

Bratislavassa


Perjantai-päivä vietettiin tutustumalla Bratislavan nähtävyyksiin. Ensin kiivettiin linnalle ja ihailtiin sieltä avautuvaa näkymää Tonavalle. Tuossa sillan päässä Ufoksi nimetty näköalaravintola, jonka sali kuulemma pyörii hitaasti ympäri.




Itse linna ei ollut avoinna. Sitä sai siis ihailla vain ulkoapäin. Nykyinen rakennus ei ole kovin vanha, täällä kun on ollut tapana tehdä uutta ja uudenaikaisempaa vanhan päälle.
Ymmärtääkseni tällä kukkulalla on kuitenkin ollut linna jo vaikka kuinka kauan.

Viehättävää täällä oli nämä humoristiset patsaat. Löysimme
niitä vielä pari vanhasta kaupungista.
Päivässä ehti hyvin kierrellä koko vanhan kaupungin ja linnakukkulan, joten tämä on sellainen mukava viikonloppumatkakohde, jossa ehtii sinä aikana tutustua paikkaan ja istuskella kahviloissa ja baareissa. Hintataso on suomalaiselle edullinen; olut tuoppi eurolla, viinilasi alle sen, kolmen ruokalajin lounaan n. viidellä eurolla.









Majoitusta tänne varatessamme törmäsimme tähän KYJEV-hotelliin.
Valitsimme kuitenkin laivahotellin, mutta kävimme katsomassa tuon Kyjevinkin. Se oli, niinkuin sitä oli mainostettukin, säilytetty
sosialismin ajan tyylissä. Itse rakennus oli valtava ja toi mieleen Viru-hotellin Tallinnassa. Sisällä tuntui heti kuin olisi tullut neukkuhotellin. Aulassa oli pimeää ja karua.Tuo Trabant keskellä aulaa. Ravintolassa tarjottiin päivän lounas 4 eurolla. Se sisälsi keiton, kalaleikkeen perunasalaatilla ja jälkiruuaksi persikan. Syömässä oli lähinnä paikallista väkeä ilmeisesti läheisiltä työpaikoilta. Ja tarjoilijat - juuri niin tylyjä kuin neukuissa aikanaan.

Vanhassa kaupungissa kuvasimme paljon, sillä siellä oli kauniita kunnostettuja vanhoja taloja ja kirkkoja. Tähän liitän vain nämä pari kuvaa; Bratislavan kaupungin talon ja Sinisen kirkon sen erikoisen värityksen takia.
"Uuden" kaupungin puolella ei ehditty käydä. Linnan kukkulalta siitä näkyi korkeat kerrostalot, joita näkyi pitkälle horisonttiin, joten ei tämä varsinainen kaupunki kovin pieni ole.

Lauantaiaamuna pakkasimme taas tavarat kasaan ja lähdimme junaan. Täältä oli vain tunnin junamatka Wieniin. Matkan olis voinut tehdä Tonavaa pitkin kantosiipialuksellakin, mutta kun meillä on jo hankittuna junaliput, ei viitsinyt enää vaihtaa kulkupeliä.

1 kommentti:

  1. Hei Terttu ja Esko!
    Joka päivä seurailen maailman matkailuanne=) Mukavaa reissua!
    T:Nina

    VastaaPoista